maanantai 20. joulukuuta 2010

Pohjoisesta tuulee

Guangzhouhunkin on tullut talvi. Lämpötila laski viime viikolla muutamaan asteeseen ja se on ennätyskylmää täällä. Lämpötila ei muuten olisi mikään ongelma, mutta Etelä-Kiinassa sisätiloissa ei ole lämmityksiä. Rakennuksia ei ole myöskään aina eristetty kunnolla. Sisällä on siis lähes yhtä kylmää ja kosteaa kuin ulkonakin. 

Muutaman päivän ajan oli kylmä ympäri vuorokauden, kun kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin. Koulussa pitää istua takki päällä ja yöllä nukkua pitkissä vaatteissa sekä pipo päässä. Yhtenä kylmimmistä päivistä satoi ensimmäisen kerran lähes kolmeen kuukauteen sekä tuuli rajusti. 

Pohjoisesta tullut kylmä rintama on kuitenkin väistymässä ja sää on lämmennyt päivä päivältä. Tälle viikolle on luvattu päiväksi parikymmentä astetta lämmintä ja yöksi kymmenkunta. Seuraavaa kylmää rintamaa odotellessa…

1 kommentti:

  1. Moi Kaisu ja Outi! Harminpaikka, etta loysin bloginne vasta nyt. Kylmaa on tosiaan riittanyt ja itsekin kalistelen taalla kotona hampaitani. Onneksi sentaan valilla aurinkokin jaksaa paistaa. Milloin te olittekaan kotimatkalle menossa?

    VastaaPoista